Usein kysytyt kysymykset

- Lapsiperheeseen: Kyllä, kunhan perheessä vanhemmilla on vastuu koirasta ja koira tapakasvatetaan huolellisesti. Pentua hankkiessa kannattaa kiinnittää erityistä huomiota vanhempien luonteisiin.

- Ensimmäiseksi koiraksi: Kyllä ja ei. Riippuu henkilön omasta koirakokemuksesta ja asenteesta. Jos on valmis näkemään vaivaa, oppimaan uutta ja on jo aikaisempaa koirakokemusta tai tietoa muutoin, niin kenties joku helpohkompi yksilö rodusta voi sopiakin. Lähtökohtaisesti kuitenkaan holsku ei ole maailman helpoin ensikoira, ja helpompiakin rotuja löytyy.

- Pelkäksi seurakoiraksi: En suosittele, toki riippuu mitä pelkkänä seurakoirana olo tarkoittaa. Esimerkiksi aktiivinen maalla asuva perhe, joka touhuilee paljon ulkona, liikkuu luonnossa ja koira saa olla perheen jokapäiväisessä arjessa mukana, pystyy todennäköisesti tarjoamaan hollanninpaimenkoiralle riittävästi aktiviteettia, mikäli kyseessä ei ole mikään kaikista vietikkäin yksilö ja koira tapakasvatetaan hyvin. Lähtökohtaisesti kyseessä on kuitenkin työkoirarotu, jonka rotumääritelmäkin kuvaa:

"Hyvin uskollinen ja luotettava, aina valpas, tarkkaavainen ja aktiivinen, itsenäinen ja sinnikäs, älykäs, tottelevainen ja luonteeltaan todellinen paimenkoira. Hollanninpaimenkoira työskentelee halukkaasti ohjaajansa kanssa ja suorittaa itsenäisesti sille annetut tehtävät. Suuria laumoja paimennettaessa sen täytyy pystyä työskentelemään yhdessä useiden muiden koirien kanssa."

Toisin sanoen, mikäli holskulle ei tarjota riittävästi virikkeitä ja tekemistä, koiran turhautuminen saattaa näkyä vaikkapa sisällä askarteluna, hihnakäytösongelmina ja muina käytöshäiriöinä.

- Kerrostaloon: Kyllä. Olen itse asunut kolmen hollanninpaimenkoiran kanssa kerrostalokaksiossa ongelmitta. Holskuilla on taipumusta vahtimiseen, mutta usein se tulee voimakkaammin esille silloin, kun niillä on oma piha, jota vahtia. Omien kokemuksieni perusteella holskut sopeutuvat hyvin myös kerrostaloasumiseen, kunhan niiden liikunnantarpeesta ja aktiivisuudesta huolehditaan riittävästi. Sisällä omat koirani ovat pääasiassa melko hiljaisia ja huomaamattomia, ja sietävät hyvin myös tylsempiä ajanjaksoja elämässä. Ulkona niiden kanssa touhutaan paljon.

Raviliikunta on tärkeää koiran lihashuollon kannalta, eli olisi ihanteellista, että holskulla olisi jokin turvallinen paikka vapaanaoloon, tai liikuntaa tarjottaisiin välillä vaikkapa juosten, pyöräillen tai potkurilla. Pelkkä hihnalenkkeily korttelin ympäri ei riitä niille pelkäksi aktivoinniksi ja saa ainakin isokokoisemman uroksen helposti jumiutumaan, mikäli se ei pääse välillä käyttämään kroppaansa kunnolla. Pitkäkestoinen, matalatempoinen raviliikunta rauhoittaa myös koiran mieltä.

Monipuolinen liikunta on tärkeää, tietysti tasapainoisessa suhteessa levon kanssa. Koira kannattaa pennusta asti totuttaa myös sietämään tylsyyttä ja sitä, että joka päivä ei olla menossa ja aktiivisia. Tietysti fyysisen liikunnan lisäksi holskut kaipaavat myös henkistä aktivointia.

Harrastuskoirina holskut ovat todella monipuolisia, ja niiden kanssa voi harrastaa lähes mitä vain omistajan kiinnostuksen mukaan. Käytännössä holsku sopii lähes kaikkiin niihin harrastuslajeihin, joihin sillä on kilpailuoikeus. 

Kaikkien karvamuunnosten turkinhoito on erittäin helppoa ja vaivatonta. Holskun tulee olla säänkestävä ja monenlaisiin olosuhteisiin sopiva. Kaikkien karvamuunnosten karva muodostuu pehmeästä pohjavillasta ja säänkestävästä päällyskarvasta. Kura varisee kuivuessaan niiden turkista itsestään pois ja uimisen tai pesun jälkeen ne kuivuvat nopeasti, mikäli turkinlaatu on oikeanlainen. Minkään karvamuunnoksen turkin ei kuulu olla liioiteltu, ei liian pitkä eikä lyhyt. Oikeanlaatuinen turkki ei myöskään takkuunnu tai vaadi jatkuvaa hoitamista.

Lyhytkarvainen: Voidaan harjata omistajan innostuksen mukaan karvanlähtöaikana ja pestään joskus jos muistetaan. Lyhytkarvaisella tulee olla selvä kaulus, housukarvat ja hännässä hapsut. Liian lyhyttä karvaa (kuten dobermanni tms.) ja pohjavillan puutetta esiintyy rodussa, mutta se on vakava virhe, sillä liian lyhyt/ohut karva ei ole yhtä säänkestävä. Omilla lyhytkarvaisillani on oikeantyyppinen, kaksinkertainen turkki. Asumme Lapissa, ja talvella puen niille takin ja tossut jos pakkasta on yli -20 astetta.

Karkeakarvainen: Trimmataan nyppimällä televisiota katsoessa kerran tai pari vuodessa. Nyppiminen on helppoa ja sen oppii kuka vain tekemään, etenkin jos koiran turkki on oikeanlaatuinen. Oikein tehtynä nyppiminen ei satuta koiraa, ja on itselleni ainakin mielekäs käsityöharrastus.

Trimmatessa vähennän paksua pohjavillaa (etenkin keväällä kylmän talven jälkeen) pohjavillaharalla, sen jälkeen kaikki päällyskarva nypitään irti sormin tai trimmausveistä apuna käyttäen. Turkkia ei tarvitse siis mitenkään muotoilla, vaan kaikki irtoava karva nypitään pois. Kulmakarvoihin ja partaan voi jättää hieman enemmän karvaa. Oikean nyppimistekniikan opetteluun kannattaa panostaa, jotta trimaamminen on miellyttävää sekä koiralle että omistajalle. Trimmauskursseja ja videoita löytyy vaikkapa netistä, ja itsekin mielelläni autan alkuun karkeakarvaisen nyppimisessä. Näyttelyihin naamaa voidaan hieman siistiä nyppimällä ylimääräiset tursottavat karvat kuonon päältä, korvien kärjistä, kulmakarvojen ympäriltä ja pään sivuilta, sekä ääriviivoja häiritsevät karvat rungosta ja raajoista. Itselläni menee karkeakarvaisen viimeistelyyn kehäkuntoon maksimissaan 15 minuuttia, koiraa ei edes pestä juuri ennen näyttelyä.

Karkeakarvaisen turkki on erittäin säänkestävä: talvella karkkari kehittää itselleen runsaan pohjavillan, eikä sitä tarvitse pukea juuri koskaan. Todella kylmällä ilmalla saatan pukea tossut. Kesää kohti karva voidaan nyppiä aivan lyhyeksi ja näin ollen kestää hyvin sekä kuumaa että kylmää ilmaa. Kesällä turkki suojaa myös ötököiltä, toisaalta lyhyt turkki helpottaa vaikkapa punkkien paikallistamista. Karkkarin omistaja voi siis ajoittaa trimmausta hieman asuinpaikan olosuhteiden mukaan.

Pitkäkarvainen: Pitkäkarvaisella tulisi olla riittävä pohjavilla ja karhea, suora ja säältä suojaava päällyskarva. Kyseessä on käyttökoiran turkki, eikä pitkäkarvaisen turkki saa missään nimessä olla liioitellun pitkä tai hento. Tämän myötä turkinhoito on myös helppoa: turkkia harjataan karvanlähtöaikana, muulloin joskus jos satutaan muistamaan ja pestään tai ollaan pesemättä omistajan mieltymysten mukaisesti.

Talvella pitkäkarvaisen turkki suojaa hyvin kylmältä, myös tassuihin muodostuu pitkät suojaavat tassukarvat. Kesällä koira on yleensä niukemmassa karvassa. Yksilökohtaisia eroja esiintyy karvan pituudessa ja paksuudessa, ja näin ollen myös kuumuuden kestossa.

Lisäksi: Tietysti rodusta riippumatta, jokaisen koiran perushuoltoon kuuluu myös asianmukainen kynsistä, hampaista ja korvien siisteydestä huolehtiminen. Välillä näkee käyttökoiria, joilla on aivan järkyttävän pitkät kynnet. Koira kannattaa totuttaa säännölliseen käsittelyyn jo pentuna, jotta hoitotoimenpiteet sujuvat aikuisenakin mukavasti. Myös erilaisia hampaisiin liittyviä tapaturmia esiintyy, sillä holskut ovat kovia käyttämään leukojaan. Hampaiden kunto kannattaa tarkistaa välillä varmuuden vuoksi.

Lopuksi: Suosittelen valitsemaan itselle sopivan holskun karvamuunnoksen ensisijaisesti luonneominaisuuksien perusteella, sillä luonne-eroja esiintyy enemmän kuin eroja turkinhoidossa tai säänkestävyydessä. Ulkomuodolliset seikatkin ovat lähinnä sivuseikka, varsinkin jos koira ei ominaisuuksiltaan passaa omistajansa arkeen.

- Lyhytkarvainen: Vilkkaita ja vietikkäitä. Yleensä esimerkiksi tottelevaisuudessa tai vaikkapa muiden koirien kanssa leikkiessä erittäin fyysisiä. Kaikki tehdään mielellään täysillä. Tyypillisesti suuri saalisvietti ja temperamentiltaan asettuvat vilkas - erittäin vilkas akselille. Paimennuksessa tyypillisesti koira, joka on omistajaansa vähintään viisi askelta edellä ja tarjoaa itsenäisiä ratkaisuja, ehtii joka paikkaan, mutta osaavalla ihmisellä on äärimmäisen hyvä työkoira. Toisinaan vähän tosikkoja, mitä tulee niiden työtehtäviin. Elekieleltään todella selkeitä, niiden aikomukset näkee kilometrin päähän. Etenkin nuorilla lyhytkarvaisilla on saattaa toisinaan esiintyä ylimitoitetuilta näyttäviä reaktioita erilaisiin häiriöihin, mikä tasoittuu iän myötä. 

- Karkeakarvainen: Ei penaalin terävin kynä, mutta taatusti se värikkäin. Omaavat koko joukon karvamuunnokselle tyypillisiä käyttäytymismalleja, esimerkiksi jäällä on mukava kieriskellä ja ruoan jälkeen parta siivota olohuoneen mattoon. Äänenkäyttö on hyvin persoonallista; ovat pääasiassa hiljaisia, mutta innostuessaan äänentely on kaikkea kiljumisesta jodlaukseen. Temperamentiltaan kaikkea kohtuullisen vilkkaasta häiritsevän vilkkaaseen esiintyy. Vietikkyydeltään ovat usein hieman maltillisempia kuin lyhytkarvainen serkkunsa, yksilökohtaisia eroja esiintyy. Tyypillisesti diesel-moottorilla varustettu, mutta jaksaa työskennellä vaikka koko päivän. Vaihtelua esiintyy aina suhteellisen pehmeistä yksilöistä todella kovapäisiin. Tyypillisesti karkkari on jalat maassa tyyppi, todella sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Paimentaessa kestävä, vähäeleinen työmyyrä, jota omistajan on joskus haastavampi tulkita kuin kahta muuta karvamuunnosta. 

- Pitkäkarvainen: Tyypillisesti pitkäkarvainen holsku on ihmisille avoin, temperamentiltaan esiintyy kaikkea kohtuullisen vilkkaasta erittäin vilkaaseen. Tyypillisesti pitkäkarvainen on kahta muuta karvamuunnosta rauhallisempi ja jossain määrin seurakoiramaisempi, herkkä ja sielukas olento, jolla on kuitenkin vahva oma tahto. Jonkin verran laukausarkuutta esiintyy rodussa. 

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että pitkäkarvaisten harrastus- ja luonneominaisuuksia usein vähätellään aivan turhaan rodun harrastajien keskuudessa. Olen huomannut, että pitkäkarvaista usein suositellaan hieman aloittelevimmille koiraharrastajille. On myös usein niin, että koirien omistajat erehtyvät tulkitsemaan koirien käyttäytymistä eri tilanteissa pehmeys- tai epävarmuuspohjaiseksi, vaikka kyse voi olla muustakin. Esimerkiksi silloin kun koira ei halua tehdä jotain tai täysin ymmärrä, mitä siltä halutaan, se monesti tyytyy rauhoittelemaan omistajaansa, siinä missä lyhytkarvainen samassa tilanteessa sähläisi kolmen koiran edestä, tai karkkari jurottaisi omia menojaan.  Haluaisin nähdä pitkäkarvaisia holskuja enemmän tavoitteellisessa harrastamisessa ja kokeissa. Kouluttaessa turhaa samojen asioiden jankkaamista kannattaa välttää, sillä se laskee koiran motivaatiota turhaan. 

Tyypillisesti pitkäkarvaisella holskulla on suuri saalisvietti, vaikka sen yleisilme on rauhallisen leppoisa. Paimennuksessa ensikertalainen pitkäkarvaholsku on usein alkuun jopa hieman välinpitämätön ja rauhallinen, mutta vauhtiin päästessään saalisvietti nousee melko voimakkaasti esiin. Omistajan haasteena on säätää koiran viretila sopivalle taajuudelle, jotta yhteistyö sujuu mutkattomasti. 

Mielestäni hollanninpaimenkoira kannattaa valita sellaisista vanhemmista, joiden ominaisuudet sopivat omaan persoonaan, koulutustyyliin ja harrastustavoitteisiin, ennemmin kuin esimerkiksi ulkonäkö edellä. Kaikki hollanninpaimenkoirat sopivat mielestäni hyvin harrastuskoiriksi, mutta eri karvamuunnosten ja yksilöiden ominaisuudet palvelevat erilaisia ohjaajia. 

Rotu on perusterve, rakenteeltaan liioittelematon. Hollanninpaimenkoirien omistajat ja kasvattajat yleensä myös terveystutkituttavat koiriaan varsin perusteellisesti moneen muuhun rotuun verrattuna. Suurimpana terveysuhkana rodussa näen pienen geenipoolin aiheuttamat ongelmat yleisessä elinvoimaisuudessa, lisääntymisasioissa sekä syövät ja autoimmuunisairaudet. Minulle on kasvattajana erittäin tärkeää huolehtia rodun perinnöllisestä monimuotoisuudesta parhaan kykyni mukaan.

Jonkin verran luusto-ongelmia esiintyy, etenkin selkäongelmia ja lonkkavikaa. Sanoisin kuitenkin, että ei sen enempää kuin muissakaan samantyyppisissä roduissa. Eri silmäsairauksia ja muita terveysongelmia esiintyy yksittäistapauksina. Terveysongelmat vaihtelevat hieman myös karvamuunnoksittain: lyhytkarvaisille tyypillisimpiä koiran elämää haittaavia sairauksia ovat selkäsairaudet, karkeakarvaisilla syövät, autoimmuunisairaudet ja luusto-ongelmista erityisesti lonkkaviat, pitkäkarvaisilla autoimmuunisairaudet kuten kilpirauhasen vajaatoiminta. Olen myös jossain määrin huolissani siitä, että rotuun eri syistä ajautuvien uusien tuntemattomien geenien myötä rodussa saattaa yleistyä sairauksia, joita aikaisemmin ei ole juurikaan esiintynyt. 

Hollanninpaimenkoirista kiinnostuin alunperin, kun etsin itselleni sopivaa monipuolista harrastuskoiraa, jolla olisi terve ja liioittelematon rakenne ja turkki, joka olisi älykäs, miellyttämisenhaluinen ja helposti koulutettavissa. Hollanninpaimenkoirissa miellytti niiden tietty maalaismaisuus, alkukantaisuus ja se, että niitä ei tule aivan joka kulman takana vastaan. Ne ovat aina valmiita kaikkeen ja väsymättömiä työskentelijöitä, mutta toisaalta lepäilevät vaikka viikon silloin kun mitään ei tapahdu. Onhan hollanninpaimenkoira myös vaatimattomalla tavallaan todella kaunis rotu.

Pidän hollantilaisista ihmisistä ja elämänmenosta ylipäätään, ja olen huomannut tiettyä samankaltaisuutta kaikissa hollantilaisissa koiraroduissa. Hollantilaiset koirarodut ovat yleisesti hieman vaatimattomia, maalaismaisia ja liioittelemattomia rodusta riippumatta. 

...Tai erinomaisen harrastuskoiran:

-  Aktiivisuus: Hollanninpaimenkoirat ovat toiminnantarmoisia ja kaipaavat paljon tekemistä. 

- Itsenäinen toimintakyky: Holskulla on taipumus esimerkiksi uhkaa kokiessaan toimia itsenäisesti ja tehdä muutenkin itsenäisiä ratkaisuja, jotka eivät aina omistajaa miellytä. Samaan aikaan tämä on äärimmäisen hyvä ominaisuus harrastuksia ajatellen. Omistajan tehtävänä on tapakasvattaa koiransa yhteiskuntakelpoiseksi koirakansalaiseksi ja kanavoida koiran ominaisuudet sopiviin tarkoituksiin. 

- Alkukantaisuus: On haaste, mutta samalla itselleni erittäin mieluinen ominaisuus tässä rodussa. Monesta rodusta on jalostettu pois koiralle luontaisia ominaisuuksia ja käyttäytymismalleja, jotta ne sopisivat paremmin seurakoiriksi tai erilaisiin käyttötarkoituksiin. Hollanninpaimenkoira on pysynyt suhteellisen jalostamattomana ja maalaismaisena, ja sen käyttäytyminen on jossain määrin luonnollista ja koiralle lajina tyypillistä. Ne ovat älykkäitä, selkeitä elekieleltään ja siten helposti tulkittavia sekä omistajan että muiden koirien silmissä. (Joskin karkkarit ovat kyllä ihan oma lukunsa niiden tulkitsemisessa...). Myös lisääntymiskäyttäytyminen on yleensä normaalia yksittäisiä poikkeuksia lukuunottamatta. Koirat lisääntyvät luonnollisesti ja helposti, ja nartut ovat pääosin hyviä huolehtivia emoja.

- Vietikkyys: Rotutyypillinen hollanninpaimenkoira omaa suhteellisen voimakkaan saalisvietin, toki karvamuunnosten ja yksilöiden välisiä eroja esiintyy. Taistelutahto kuuluu rotuun, eli koira nauttii leikkimisestä ja kroppansa käyttämisestä. Tyypillisesti holsku on myös melko ahne ja kaikkiruokainen.

Hollanninpaimenkoiran tulee olla valpas ja aina tilanteen tasalla, mutta missään nimessä se ei saa olla arka, aggressiivinen tai arvaamattomasti käyttäytyvä. Sillä on taipumus vahtia kotiaan ja puolustaa laumaansa tarpeen vaatiessa, mutta ominaisuus ei saa olla ylikorostunut. Liian flegmaattinen tai vietitön yksilö ei myöskään ole rotutyypillinen. 

En itse hae liioiteltuja ominaisuuksia suuntaan tai toiseen, eivätkä äärimmäisen vilkkaat, vietikkäät ja hektiset koirat ole minun juttuni. 

Holsku sopii mielestäni aktiiviselle, huumorintajuiselle ja maalaisjärkiselle koiranohjaajalle. Ihmiselle, joka ymmärtää, että koira tulee tapakasvattaa ja sosiaalistaa yhteiskuntakelpoiseksi, eikä lannistu heti ensimmäisen vastoinkäymisen kohdalla. Holsku sopii aktiiviselle, tavoitteelliselle ihmiselle, joka haluaa koiran osaksi arjen askareitaan. Holsku voi yhtä lailla sopia tulostavoitteelliselle kisahullulle kuin aktiiviselle ulkoilmaihmiselle, joka nauttii metsässä samoilusta, vaellusretkistä tai marjanpoiminnasta ilman sen kummempia tavoitteita harrastusrintamalla. Rodusta löytyy niin suurta variaatiota ominaisuuksissa, että holskuista on todella moneksi.

Mikään superihminen ei tarvitse olla, vaan ihan normaali järkevä ihminen, joka pystyy tarjoamaan koiralleen liikuntaa ja aktivointia. Etenkin pari koiran ensimmäistä elinvuotta omistajan tulee olla valmis panostamaan koiran tapakasvatukseen ja sosiaalistamiseen, tätä ei voi liikaa korostaa aktiivisen palveluskoirarodun kohdalla. Kun pohjatyöt on tehty huolella, on holsku mitä mainioin ystävä.